Yritys

Paraisten Kalkkivuoresta kaikki alkoi ja sen seurauksena myös Oy Parlok Ab:n historia juontaa juurensa vuoteen 1959 Partek Oy:n perustettua muovituotteita varten oman liiketoimintayksikön. Toiminnan itsenäisenä yrityksenä Parlok aloitti vuonna 1970 ja ajan kuluessa on tuotevalikoiman painotus muuttunut rakennusteollisuuden tuotteista liikenneturvallisuutta parantaviin lokasuoja- ja roiskeenestojärjestelmiin sekä hyötyajoneuvojen työkalulaatikoihin ja muihin tarvikkeisiin. Näissä tuotteissa Parlok on kansainvälisen kehityksen uranuurtaja ja alan vahvimpia toimijoita Euroopassa nojaten vahvaan kansainväliseen jakeluverkostoon. Ajoneuvoteollisuuden tuotteiden lisäksi valmistamme myös mm. PE- ja PP-levyä muun muoviteollisuuden käyttöön.

Toimintamme nojaa ainutlaatuiseen, itsekehitettyyn ja tehokkaaseen tuotantokoneistoon sekä vahvaan panostukseen tuotekehityksessä. Näillä valmiuksilla kehitämme perustuotteitamme jatkuvasti eteenpäin sekä luomme kustannustehokkaita asiakasratkaisuja. Katsomme avarasti tulevaisuuteen ja etsimme mahdollisuuksia uusille tuotteille. Asiakkaat tuntevat meidät varsinkin nopeasta toimituskyvystä, joustavuudesta, luotettavuudesta sekä tuotteiden korkeasta laadusta.

Vuonna 2019 perustettu tytäryhtiö Parlok Trading Oy vastaa Parlok tuotteiden jakelusta Suomen ja Baltian alueille. Tytäryhtiö Parlok Trading Oy on raskaan ajoneuvokaluston komponenttien tekninen tukkukauppa, jonka tuotteet on suunniteltu pohjoisen vaativiin sääolosuhteisiin.

Turvallista ja kestävää huippulaatua

Tuotteemme ovat sertifioituja ja edustavat alan huippulaatua. Ne on tehty vahvasta HD-polyeteenimuovista ja kestävät käytössä pitkään. Laadun, kestävyyden ja turvallisuuden lisäksi panostamme tuotantomme ympäristöystävällisyyteen ja energiatehokkuuteen. Toimintamme täyttää ISO9001 ja ISO 14001 ‑standardien tiukat vaatimukset. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti voidaksemme täyttää asiakkaiden ja ympäristön tarpeet.

Yksilöllinen ja luotettava palvelu

Tavoitteemme on luoda asiakastyytyväisyyteen perustuvia pitkäaikaisia asiakassuhteita. Laajan perustuotevalikoimamme lisäksi valmistamme asiakaskohtaisesti räätälöityjä tuotteita. Maailmanlaajuisen yhteistyöverkostomme avulla asiakkaitamme palvelee aina paikallinen jälleenmyyjä.

Laatu- ja ympäristöpolitiikka

Olemme sitoutuneet vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen voidaksemme jatkuvasti parantaa energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä osana toiminnanohjaustamme.

Lisäksi Oy Parlok Ab huolehtii tuottamansa materiaalin ja pakkaustarpeiden kierrätyksestä lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

Ympäristö

Oy Parlok Ab tuntee vastuunsa ympäristöstä sekä sisäisesti että suhteessa asiakkaisiinsa optimoimalla energiankäyttönsä ja kierrättämällä materiaalinsa ja pakkausjätteensä lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Parlok kehittää ja valmistaa tuotteensa raaka-aineista, jotka ovat turvallisia maaperälle, vesistöille ja ilmastolle.

Laatutoiminta

Jatkuvan koulutuksen, yhteistyön, tarkastuksen ja tuotantotapojen edelleen kehittämisen avulla luodaan pohja laadunparantamiselle. Tuotteiden laadun on aina vastattava asiakkaiden ja viranomaisten vaatimuksia.

Laatutoimintaa tarkkaillaan jatkuvasti, jotta tuotteet ja palvelut aikaansaadaan sellaisin kustannuksia ja ympäristövaikutuksin, jotka varmistavat organisaation jatkuvuuden.

  

Oy Parlok Ab is one of the leading manufacturers of mudguards and spray suppression systems for Commercial Vehicles and its products are sold throughout the world via the national distributors.

Jätä viesti


Tai ota yhteyttä